Kuutta epäillään törkeästä ihmiskaupasta Bergenissä
Kolme miestä ja kolme naista ovat olleet pidätettynä jo syksystä 2010 lähtien epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta. Nyt kuusikkoa vastaan ollaan nostamassa vihdoin syytteet – mitkä eivät koske pelkästään ihmiskauppaa, vaan mukana on myös alaikäisen raiskaamisesta, pakkoavioliittoa ja törkeää talousrikollisuutta.
“Alaikäisiä lapsia on pakotettu myymään rihkamakoruja, varastelemaan ja kerjäämään Norjassa sekä muissa Euroopan maissa”, kertoo syyttäjä Rudolf Christoffersen.
Poliisi pääsi ihmiskauppiaiden jäljille kun 17-vuotias tyttö jäi kiinni rihkaman myynnistä kultana Bergenissä syksyllä 2010. Hän pääsi pois kamarilta samana päivänä – palatakseen sinne heti seuraavana päivänä 15-vuotiaan ystävättärensä kanssa, kun heidät napattiin varastelusta.Poliisi vähän epäili, että tytöt tuskin olivat yksinään tulleet Romaniasta asti rötöstelemään Norjaan. Ja kuinka ollakaan, pian poliisiasemalle saapuikin aikuisia mustalaisia kyselemään tyttöjen perään.
Syytteen mukaan kaikki neljä tyttöä pakotettiin harrastamaan seksiä aikuisten mustalaisten kanssa, varastelemaan tavaraa kaupoista, myymään tekokultaa ja kerjäämään rahaa turuilla ja toreilla. Seksuaalisia hyväksikäyttösattumuksia kerrotaan olleen lukuisia.
Yhden naissyytetyn uskotaan edesauttaneen oman tyttärensä joutumista raiskatuksi vihkiäisseremonian yhteydessä. Tyttö oli naitettu Romaniassa mustalaisperinteen mukaan vuonna 2008 tämän ollessa 11-vuotias. Useat miehet olivat pitäneet tyttöä aloillaan kun sulhasnuorukainen suoritti raiskauksen.
Toinen tytöistä raiskattiin Ruotsissa vuonna 2010. Lisäksi syyteryppäästä löytyy alle 14-vuotiaan ja alle 16-vuotiaan tyttöjen seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia.
Nainen, joka oli naittanut 11-vuotiaan tyttärensä, oli tehnyt sen itse asiassa kolmeen eri otteeseen vuosien 2008 ja 2010 välisenä aikana.
Toinen tytöistä oli kesällä 2010 pakotettu naimisiin, koska sulhasen perhe antoi mustalaisille 10.000 euroa.
Kolme syytetyistä on poliisin mukaan rikollisin keinoin tienannut suuren summan rahaa, mitkä on lähetetty Itä-Eurooppaan.
Oikeudenkäynti mustalaisia vastaan alkaa Bergenin käräjillä maaliskuun 5. päivä ja sille on varattu aikaa peräti kolme kuukautta.
TV2Päivitys 06.03.2012
Ihmiskaupasta epäillyt mustalaiset kiistivät kaikki syytteet, joita he pitävät hyökkäyksenä mustalaiskulttuuria kohtaan.
“Tämä on mustalaisten syrjintää. Esittäkää nyt edes yksi todiste ihmiskaupasta – tytöt eivät ole tehneet muuta kuin myyneet sormuksia”, sanoi yksi syytetyistä ja väittää ihmiskaupasta laverrelleiden tyttöjen valehtelevan.
Toive todisteiden esittämisestä saattaa toteutua, sillä syyttäjällä on aikomus marssittaa käräjille yhteensä 130 henkilöä todistajan ominaisuudessa.
Verdens Gang












Miksi tuo “mustalaiset” sana piti mainita tuossa uutisessa noin monta kertaa?
Eikö olisi ollut paljon miellyttävämpää sanoa vaikkapa “ihmiset”?
Paheksun.
Jonkun pitäisi antaa romaneille mitali !!
Kyseessä eivät olleet ihmiset, vaan mustaloiset.