Kansainvälinen ammattivaras jäi satimeen basaariratsiassa
Neljä siviiliasuista poliisia vahvistettuna teki iskun Västra Hindbyvägen. Kohteena oli varastetun tavaran myynnistä epäilty viisikymppinen naishenkilö, jota poliisi oli tarkkaillut jo pidempään. Naisen myyntikojusta löytyi varastetuksi epäiltyjä tuotteita, lähinnä kauneudenhoitotuotteita ja respetivapaita lääkkeitä, reilun 250.000 kruunun edestä. Siltikin, jättipotti vasta odotti poliisia.
Kun siviilipoliisit keskustelivat naisen kanssa muutaman minuutin, saapui paikalle mieshenkilö kahden kassin kanssa. Kasseista löytyi lisää varastetuksi epäiltyä tavaraa, mm ihovoiteita ja sähköhammasharjoja.
Kun mies kertoi nimensä, Malmöpolisen löysi osuman Schengen-tietojärjestelmän Sirene-rekisteristä, minkä mukaan poliisi oli napannut itä-eurooppalaisen ammattirikollisen, jota Saksan poliisi kaipaa lukuisista varkauksista ja petoksista epäiltynä. Miehellä on myös 19 muuta henkilöllisyyttä, eikä poliisi suoralta kädeltä osaa sanoa mistä maasta hän on kotoisin.
“Emme vielä tiedä hänen oikeaa henkilöllisyyttään. Meille esittämiensä papereiden mukaan hän olisi 28-vuotias”, kertoo Louise Göransson Malmöpolisenista.
Molemmat pidätettiin epäiltynä varkauksista ja törkestä varastetun tavaran kaupasta. Aiemmin rankaisematonta naista epäillään respetivapaitten lääkkeitteen myyntirikkomuksesta.
Västra Hindbyvägenin Bazar-kirpputori on jo pitkään ollut poliisin silmätikkuna, koska siellä rehottaa enemmän tai vähemmän avoimesti varastetun tavaran kauppa. Viime kesän tehotarkkailun yhteydessä poliisia syytettiin ylireagoinnista ja siitä, että he eivät tarpeeksi huomioi sitä seikkaa, että kirpputoreilla kyse ei ole pelkästä liiketoiminnasta, vaan niillä on myös kulttuurillinen ja sosiaalinen funktio, kun ystävät ja maanmiehet tapaavat ympäristössä, mikä muistuttaa heidän kotimaittensa markkinoiden ilmapiiriä.
Sydsvenskan











Eli rikollista toimintaa pitäisi katsoa Ruotsissa läpi sormien koska rikastajat harjoittavat rikollista toimintaa kotimaassaankin? Vai mitä nämä viherhörhöt oikein lässyttävät?
Tämänkertainen rikastumispaikka on puolen kilometrin päässä Rosengårdista. Mikähän minuun on tullut – joka kerta kun Malmössä tapahtuu jotain rikoslain piiriin kuuluvaa, sanon aina saman asian. Vain etäisyys vaihtelee hieman.