Nuorukainen murhattiin pyörätiellä Malmössä

3
607

Malmön vuoden ensimmäistä murhaa ei pitkään tarvinnut vartoa, kun illalla pyörätieltä Hermosdalissa löydetty vakavasti loukkaantunut mies kuoli vammoihinsa. Suuri alue on nyt eristetty Docentgatanilla.

Poliisi sai hälytyksen tiistaina kello 20.44. Lähiseudun asukkaat olivat kuulleet useita laukauksia, mikä sai heidät soittamaan hälytyskeskukseen.

”Vakavia ampumavammoja saanut nuorukainen löydettiin paikalta ja vietiin ambulanssilla sairaalaan”, Skånepolisenin tiedottaja Fredrik Bratt sanoi tuoreeltaan sattumuksen jälkeen.

Tuntia myöhemmin poliisi vahvisti nuorukaisen menehtyneen. Kiinniottoja ei ole tehty, eikä epäiltyjä ole tiedossa.

Nuorukainen oli löydetty makaamasta Docentgatanin vuokrakasarmien ja Hermosdalsskolanin välisen viheralueen kulkevalta pyörätieltä.

Paikalle pian ampumisen jälkeen saapunut ja visusti nimettömänä pysyttelevä todistaja kertoo:

”Olin kaverini kanssa menossa kauppaan, kun näimme hänet. Siellä oli jo neljä viisi henkilöä ja lähti juosten soittamaan poliisille. Nuorukaista oli ammuttu moneen paikkaan ja luulen, että hän oli kuollut jo tuolloin, mutta poliisi suoritti ensiaputoimia, kun he saapuivat paikalle”.

Poliisi on eristänyt alueen ja poliisin rikosteknikot ja törkeän rikollisuuden osaston porukka tekee työtä rikospaikalla. Lähistön asukkaiden ovilla käydään kolkuttelemassa.

Silminnäkijöiden mukaan paikalta oli nähty pois juossut mies pian paukuttelun jälkeen.

Poliisi yritti etsiä ampujaa koiran kanssa, mutta koira ei ollut vainunnut mitään.

”Nyt yritämme selvittää, oliko paikka, mistä nuorukainen löytyi, myös paikka missä hänet ammuttiin”, Fredrik Bratt sanoo.

Hänen mukaansa toistaiseksi ei ole tiedossa ammuskelun nähneitä silminnäkijöitä.

Nuorukaisen löytymispaikalta on löytynyt myös tyhjä hylsy.

”Poliisipartio on lähetetty myös sairaalaan, missä he voivat mahdollisesti tehdä jotain tutkintaa”, Fredrik Bratt kertoo.

Rosengårdissa yritettiin jo tiistain välisenä yönä murhata ampumalla 18-vuotias nainen. Falafel-kioskilta löytynyt nainen kiidätettiin sairaalaan. Hänen tilansa kerrotaan olevan vakava, mutta vakaa.

Tiistaipäivän aikana selvisi, että murhan yritys ei ollut tapahtunut kioskilla, vaan lähellä sijainneessa asunnossa. Tämä johti viiden henkilön kiinniottoon, joista tuntematon määrä on nyt pidätetty murhan yrityksestä epäiltynä.

Eikä tässä vielä kaikki.

Viime yönä ammuttiin myös pysäkillä seisonutta bussia Munkhättegatanilla.

Laukaukset eivät osuneet bussikuskiin, joka hälytti sattumuksen jälkeen paikalle poliisin. Tapausta tutkitaan murhan yrityksenä. Ammuskelun aikaan bussissa ei ollut matkustajia.

Laukausten lukumäärä eikä käytetty asetyyppi ole vielä selvillä.


LÄHDESydsvenskan
JAA

3 KOMMENTTIA

  1. Olisiko aika ryhtyä perustamaan kantaväestön lapsille päiväkoteja joissa opetetaan kaupunkisodankäyntiä tai vähintäänkin maastoutumista ja etenemistä lyhyin syöksyin savuverhon suojissa?
    Musumatuilla vastaava koulutus alkaa heti kun partalapsi pääsee kapaloista ja kumiveitsi nousee pehmoaasin kaulalle.

VASTAA

Please enter your comment!
Please enter your name here