Hermodsdal päivä ampumasattumuksen jälkeen

3
622

Lapset eivät saa leikkiä ulkona, kauppareissu tien toiselle puolelle taitetaan autolla ja vanhukset eivät uskalla työntää nenäänsä ovesta ulos. Kuka kertoisi hermodsdalilaisille, että pelolle ei saa antaa valtaa?

On alkanut jo hämärtää, kun Mirjana Tarbuk astuu ulos Hermodsdalin Icasta ässäarpoja käsissään.

”Hain niitä naapurilleni. Hän ei enää uskalla poistua kodistaan. Mitä elämää tämä on? Mistä meitä oikein rankaistaan?”

Hän pysähtyy ja sanat tulvivat hänen suustaan tahdilla, että voisi kuvitella hänen miettineen sanomistaan koko päivän.

”Ihmiset eivät enää mene ulos. Ja jos on pakko mennä, vaikka töihin tai jotain, ensin aina tarkastetaan ikkunasta, ettei kukaan notku pihalla. Ihmiset eivät uskalla mennä pesutupaan. He miettivät, kuka vaanii viereisessä huoneessa tai ulkona? Kuka on seuraava uhri?”, Mirjana Tarbuk sanoo.

On kulunut päivä siitä, kun nuorukainen ammuttiin hengiltä Hermodsdalissa. Pyörätiellä, mistä nuorukainen löytyi, kulkee ihmisiä harvakseltaan, mutta alueen Ica-myymälän nurkilla on normaali kuhina. Tai ei ihan normaali. Mirjana Tarbuk on naapurinsa asioilla, mutta ei itsekään tunne oloaan täysin turvalliseksi.

”Ihmiset pelkäävät. Tuntuu, kuin joka yö ammuttaisiin jossain, mutta ei tiedetä missä. Nyt on 2017. Kuinka kauan joudumme kestämään tätä. Onko tilanne sama vielä vuonna 2025?”

Louise Aamodt nousee autostaan ostamaan kaupasta iltapalaa. Hän asuu vastapäätä kauppaa kadun toisella puolella, mutta tekee silti kauppareissut aina autolla.

”Täällä on pelottavaa. Meidän kadulla murhattiin joku pari kuukautta sitten. Mieheni oli onneksi kotona. Olemme päättäneet häipyä täältä”.

Minne, sitä hän ei tiedä. Vuokrasopimus on kuitenkin irtisanottu päättymään helmikuussa.

”Ei täällä halua asua. Eikä tunnu siltä, että pystyisimme muuttamaan mitään täällä”.

Yönä, jona nuorukainen ammutiin, Jan Andersson istui parvekkeellaan ja kuuli laukaukset. Hän ymmärtää ihmisten pelon, vaikkei tunne oloaan turvattomaksi. Hän on asunut Hermodsdalissa vuodesta 1973 ja kertoo pelkäävänsä enemmän sitä, että joku räjäyttäisi ihmisiä täynnä olevan ostoskeskuksen.

Söderkullasta Hermodsdaliin kävelylle tulleet James Johannesson ja Bratislava Osman ovat samoilla linjoilla Janin kanssa ja kertovat alkaneet tottumaan Malmön jatkuviin ammuskeluihin. Viimeisin murha kuitenkin pisti mietityttämään.

”Ajattelen nuorukaisen äitiä. Se tekee todella kipeää”, Bratislava Osman sanoo.

Nainen pysähtyy kaupan sisäänkäynnille ja katsoo olkansa yli, ennen kuin poistuu myymälästä. Hän kertoo välttelevänsä väkijoukossa notkuvuia nuorukaisia ja juoksevansa aina kaikki kauppamatkat.

”En uskalla kävellä. Poikani ei saa enää leikkiä pihalla. Hän oli ollut lähellä paikkaa, missä yksi murha sattui äskettäin. Jos en olisi kutsunut häntä kotiin, kun meille tuli vieraita, poika olisi ollut ulkona murhapaikalla”, nainen kertoo.

”Olemme asuneet täällä seitsemän vuotta ja tämä menee koko ajan pahemmaksi. Harkitsemme poismuuttoa. En tiedä minne, mutta on vain ajan kysymys, kun se tapahtuu”.

Mitä poikasi tuumaa?

”Hän on reagoinut tähän vahvasti. Hän on nyt kuusi ja puolivuotias ja kysyy kun on menossa ulos: ’Ampuvatko ne nyt minut?’. Selitän selittämättä päästyäni, että ne nuorukaiset ovat ilkeitä, eivätkä asiat normaalisti saisi olla näin, mutta hänen on niin vaikea ymmärtää”.


Tälläisten pläjäysten jälkeen sikolätti on yleensä suositellut lukijoita tutustumaan myös vastuulliseksi itseään väittävän median välittämään kuvaan Malmöstä ja lukemaan Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä Maria Petterssonin matkaraportin ”Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä”. Artikkeli on nykyisin valitettavasti tarjolla enää vain uskossaan horjumattomille, eli Hesarin tilaajille, joten se siitä.

3 KOMMENTTIA

  1. Mitä ruotsalaiset ovat tehneet väärin? He ovat äänestäneet väärin. Ovat uskoneet väärien henkilöiden valhetelua liian pitkään. Aivan kuten suomalaiset täälä kotimaassammekin. Ja koska tilanne palautuu vielä ennalleen Ruotsissa? Ei koskaan. Tai siis, se on tulevaisuudessakin sitä mitä se on nyt, muttei koskaan enää palaa ennalleen -80 tai -70 luvun turvalliseksi kansankodiksi. Jo -70 luvulla oli laskettavissa ruotsalisten syntyvyyden ja maahanmuton seurauksena että ruotsalaiset kuolevat sukupuuttoon. Eikä siihen ole enää pitkää aikaa.

    Suomalaiset voivat vielä pelastua. Mutta se vaatii ihmeen. Se vaatii sellaisen ihmeen että kaikki vanhat politrukit äänestetään pois eduskunnasta ja ministeriöstä ja kansa laatii uudet lait uusilla ihmisillä. Ja siksi esim. Väyrysen puoluetta ei saa tukea. Paavo on tuhonnut Suomea viimeisen 40 vuotta. Välillä Suomessa välillä EU:n lihapatojen äärellä. Mutta se mies on niin kepun liemissä kasvanut ketku, että sitä ei saa päästää missään tapauksessa eduskuntaan. Tai nykyisen kaltainen meno sielä jatkuu. Kyllä mies osaa puhua ulkokullattuja lauseita. Sitä ei voi kiistää. Mutta se mitä sanoo ja mitä tekee on varsinkin Paavon kohdalla kaksi täysin eri asiaa ”En minä niin tarkoittanut vaikka minä olen niin sanonut”.

  2. Kylmää kyytiä, ”aleppossa”. Surunvalittelut jokaiselle tavalliselle ruotsalaiselle. Ainoa lohdutuksen sana, jonka voin teille sanoa: Ette ole kohta yksin.

  3. Minulle tulee vain mieleen, miten rehvakkaan miehinen, kunnollisen sotilaskoulutuksen saanut Trump esiintyy, kun vertaa vieressä istuvaan hiirulaiseen, seksuaalisesti epävarmaan Hussein Obamaan, joka nyyhkyttäen joutuu toteamaan, miten valta vaihtuu ja itkupotkuraivatkaan ei auta.
    On tässä maailmassa onneksi toivoa, kun saamme kansallismieliset, isänmaalliset valtaan!

VASTAA

Please enter your comment!
Please enter your name here