7 somalia kiikkiin – 20 kiloa heroiinia takavarikoitu

9
801

Oslon poliisi on tehnyt melkein 20 heroiinikilon takavarikon ja ottanut sen yhteydessä kiinni seitsemän henkilöä, joiden oletetaan kuuluvan suurempaan somalien huimausaineverkostoon kaupungissa.

Seitsemän henkilöä, somaleja kaikki tyynni, on vangittu. Kiinniotot tapahtuivat poliisin suuressa huimausaineiskussa helmikuun alussa.

”Huomasimme, että täällä notkui jotain somaleja, jota tekivät huimausainekauppaa ja sitten äkkäsimme, että he olivat aika korkealla verkoston organisaatiossa. Syyttäjänviraston avulla onnistuimme selvittämään jutun”, Grønlandin poliisiaseman päällikkö Kåre Stølen kertoo.

20 kilon heroiinitakavarikkoa kuvaillaan suurimmaksi Oslossa pitkään aikaan. Grønlandin poliisi on tehnyt järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen poliisin kanssa yhteistyötä, mikä tunnetaan nimellä ”Operaatio Tøyenbadet”.

Poliisi on iskenyt Grønlandissa, Tøyenissä ja Akerselva-joen varrella käytävään aviomeen huimausainekauppaan. Toiveena oli, että myyjien kautta poliisi pääsi käsiksi verkoston päätekijöihin.

”Tämä somaleista koostuva porukka on aivan selvästi tyydyttänyt Oslon heroiininkysyntää ja olemme nyt saaneet merkittävän verkoston pois pelistä”, järjestäytyneen rikollisuuden yksikön johtaja Einar Aas kertoo.

Kiinniotetut somalit ovat iältään hieman alle kolmekymppisistä viisikymmenvuotiasiin ja heidän uskotaan toimineen jo jonkin aikaa kenenkään siihen puuttumatta. Sama porukka on aiemmin ollut aktiivinen khatin osto- ja myyntitoiminnassa.


LÄHDEAftenposten
JAA

9 KOMMENTTIA

  1. ’”Tämä somaleista koostuva porukka on aivan selvästi tyydyttänyt Oslon heroiininkysyntää ja olemme nyt saaneet merkittävän verkoston pois pelistä”, järjestäytyneen rikollisuuden yksikön johtaja Einar Aas kertoo.’

    Eiköhän sieltä uusi porukka löydy noin minuutin sisään. Lähinnä saavutettiin se, että ylläpitokulut vähintään triplaantuivat seitsemän osalta. Rahaa varmaan on, mutta öljyn hinta on ollut pitkään alhaalla.

    Sitä melkein päivittäin miettii, miten Pohjoismaat ovat omalla toiminnallaan luoneet merkittävää sisäistä epävakautta ja vielä maksavat siitä useita miljardeja vuosittain. Että pitikö ihan itse kusta suurella vaivalla luotu hyvinvointivaltio? Miksi alettiin uskoa Muumien ja Eemelin kertovan reaalimaailmasta?

      • Eila Kännö taisi sentään olla eräs harva poikkeus pääsäännöstä?

        Naispäättäjillä on ne tunteet ne tunteet ja joillakin vielä tuohon päälle sinisilmäinen hyväuskoisuus & ylikorostunut hoivavietti….

      • oliskin niin yksinkertaista. Voisi luetella kymmeniä miehiä jotka on aivan tunnottomia hyysäreitä ja vielä todistetusti hyötyvät asioiden tilasta itse rahallisesti. Toki myös naiset osaa sikailla tässä ja kyllä he ovatkin tienanneet kivasti korkeissa viroissaan

  2. Saavat varmaan alaikäisinä ehtoollista korkeintaan, eikä varmaan rikoshyötyäkään, joudu maksamaan valtiolle, koska uhristatus ja joku sota jossakin päin maailmaa tai Sudanin heinäsirkkaparvet tai Bolivian tulvat. No kyllä suvakit jotain keksii.

  3. 20 kg heroiinia on aivan tolkuton satsi. Käyttöannokset ovat jotain 0,015-0,1 g/laaki. Siitä voi laskea montako annosta läjässä oli. Tuommoisen katukauppa-arvo on jo luultavasti likempänä kymmentä miljoonaa euroa.

    • Laktoosilla jatkamalla nettohyöty on varmasti vieläkin parempi!

      Ja ilmeisesti ao. herroille maksetaan ruhtinaalliset sosiaalituet huimausainebisneksen päälle?

      Vai voisiko tilanteesta todeta sen tärähtäneistön hellimän ajatuksen, että miekkosille ei maksettu riittävästi oleskelusta, sillä piti alkaa parantamaan syrjittyä ja köyhää elämää rikoksen keinoin?

      Ja kas, kosminen naps ja syylliseksi on saatu valkoinen heteromies. Poikkipuolisista sanoista voidaan aina vedota vaaralliseen Breivik-trendiin (joka ei ollut siis yksittäistapaus).

  4. ”Ei saa syyllistää”, sanoisi Tavja Havonen. ”Kotoutus” on jälleen kerran epäonnistunut, kun sihtiä ei saada kohdilleen millään. Se että kysessä olivat somput, ei ole sen suurenmpi ihme kuin seepra ja sen raidat.

    • no kyllä se ON lähes yllättävää että somput pystyvät edes tuollaiseen toimintaan, esimerkiksi ensimmäistä herkullisia somalialaisia ruokia tarjoavaa ravintolaa olemme odottaneet kohta 30 vuotta.

      Ger maanisen kansan pilipalipoliisin kädettömyyden tietäen jopa somput onnistuvat toisinaan ottamaan mestaa vielä itsetunnolttan kovan mutta paskan demareita ja demonikokkareita äänestävän kansan huumemarkkinoilta.

VASTAA

Please enter your comment!
Please enter your name here