”Miksi taustaisuus kerrotaan vain silloin, kun kyse ei ole rikoksesta?”

3
641

Sydsvenskanin lukija aiheesta ihmettelee mielipidekirjoituksessaan, miksi nuorukaiskähinöistä, ryöstöistä, murhista ja muista sattumuksista uutisoitaessa lehti ei käytännössä koskaan kerro ihmisten taustaisuuksia.

Päätin ihan piruuttani seurata Sydsvenskanin juttuja sattumanvaraisesti valitulla viikolla tutkia rikoksia koskevia uutisia ja muita kirjoituksia, joissa taustaisuus on mainittu. Löysin 43 juttua (ehkä joku jäi huomaamatta) ja jaoin ne kolmeen eri ryhmään – A, B ja C.

Ryhmä A: Kun kirjoittelette nuorukaisjengien kähinöistä, järjestäytyneestä rikollisuudesta, kunniamurhailuista ja vastaavista, ei osallisten taustaisuudesta useinkaan hiiskuta. Tämän seurauksena lähden nykyään liikkelle siitä olettamuksesta, että asialla ovat olleet tulijat. Eikö olisi parempi kertoa rehellisesti, epäilläänkö sattumuksesta ”ulkomaalaisia” tai ”pottunokkia”. Löytämistäni jutuista 43 eli 63% kuului tähän ryhmään.

Tässä on muutama esimerkki lehden otsikoista ja perässä omia ajatuksiani.

”Koulumurtoliigan rangaistukset muuttuivat” – Kerrotaan, että murtautujat olivat 17- – 23-vuotiaita skånelaisia. Mutta mistä he olivat lähtöisin?
Näin väkivalta kiihtyi – Luin, että alamaailman henkilöt haluavat tehdä nopeasti rahaa jostain. He ovat usein sukua toisilleen ja asuvat Nydalassa, Hermodsdalassa tai Lindängenissä. Miksi en kuitenkaan saa tietää, missä heidän juurensa ovat?
”Neljä jäi kiinni rysän päältä” – Heidät otettiin kiinni Barsebäckin golf-kerholta. Olivatko he pottunokkaisia maalaisia?

Ryhmä B: Tietyissa tapauksissa ette epäröi hetkeäkään taustaisuuden paljastamisessa. Näin tapahtuu aina, kun kerrotte mukavia juttuja tulijoista, jotka ovat onnistuneet jossain odottamattomassa asiassa Ruotsissa. Sekin riittää, jos joku on ylipäätään onnistunut kotoutumaan. Näitä juttuja oli selvästi vähemmän kuin rikosuutisia. Ryhmään B päätyi 12 eli 28% jutuista.

Muutama pateettinen esimerkki:

”Adrijana vähän chillaa festivaaleilla” – Hän on muuttanut Makedoniasta ja osallistuu nyt Euroviisukarsintoihin.
”Ennakkoluulot ja rypistynyt 20 kruunun seteli” – Kronikka ihmisten erilaisista taustoista.
”Laittomasti maassa notkuvien metsästys – eettinen ongelma” – Malmön kaupungin johto selittelee kaupungin roolia maassa laittomasti notkuvien metsästyksessä.
”Avioitumisen ja uuden sukunimeni myötä sain vastauksia työpaikkahakemuksiini” – Mielipidekirjoitus siitä, millaista on hakea töitä, jos on ulkomaalainen sukunimi.
”Sitä ei koskaan unohda, mistä on lähtöisin” – Juttu potkupalloilija Pawel Cibickistä.

Ryhmä C: Tietyissä tilanteissa te kerrotte taustaisuuden myös rikosjutuissa. Näin tapahtuu usein silloin, kun sattumuksissa on kyse erityisen vakavista asioista, kuten terrorismista, tai jos kyseessä on julkisuuden henkilö. Nämä jutut ovat harvinaisia ja löysin niitä vain 4 kappaletta (9 prosenttia).

”Poliisi kävi Krayemin sukulaisten luona” – Selvä tapaus, kun kyseessä on Islamilaisen Valtion kurkunkatkojasta. Hän on terroristi ja tietenkin hänen taustaisuutensa ansaitsee tulla kerrotuksi.
”Natsistit suttailevat yliopistoalueella” – Kaikki vihaavat tarranliimaajia. Nimet esiin vain!
”Pikkukunnat haluavat toimenpiteitä Löfveniltä” -Lessebon kaupunginjohtaja Monica Windemark kertoo ongelmista, joita syntyy kun tulijoita on liikaa.

Kysymykseni on: Miksi te siellä Sydsvenskanissa ette kerro taustaisuuksia kähinöitä, ryöstöjä, murhia ja muita sattumuksia käsittelevissä uutisissa?

Lasse Sundström
eläkeläinen, Malmö


Toimittelijoiden säännöt venyvät kuin Jenkki-purukumi. Otsikon ruotsalaiset olivat somaleja, joista yhdellä oli Ruotsin kansalaisuus.

Päätoimittelija Pia Rehnquist vaivautui vastaamaan Lasselle ja vähemmän yllättäen hän vetoaa lehdistöeettiseen ohjeistukseen, minkä mukaan epäiltyjen taustaisuus, sukupuoli, kansallisuus, ammatti, poliittinen vakaus, uskontokunta ja seksuaalinen suuntautuminen pitää pimittää, jos niillä ei katsota olevan merkitystä sattumuksessa.

Nämä säännöt on laadittu noin 50 vuotta sitten ja ne luotiin siinä käsityksessä, että vastuulliseksi itseään väittävällä medialla on erityinen vastuu yhteiskunnallisen keskustelun sävystä. Toisin sanoen toimittelijat eivät saa edistää yhteiskunnan polarisoitumista; ihmisten tarpeetonta yllyttämistä toisiaan vastaan ja tilannetta, missä ennakkoluulot saavat vallan ja alkavat leviämään.

Näillä siis mennään, arvon lukija. Ei voi kyllä ymmärtää, miten tiedon kertominen voi lisätä ennakkoluuloja, koska toisissa yhteyksissä se vähentää niitä, esimerkiksi silloin, kun kutsut naapurin Abdin kahville.

3 KOMMENTTIA

  1. Tuo ”hyttiraiskaus” on kohdallani legendaarinen tapahtuma. En vielä tuolloin kiinnittänyt, enkä tiennyt suvakkien ”korrektiuden” ja ”tuttujen vihan” (valkoisiin kohdistuva) hulluuden määrää. Toki ihmettelin iltapaskan uutisointia siinä, että kuinka niin sivistyneet svenssonit ovat näin menneet tekemään. Ovathan nuo sentään pehmeämmästä aineesta tehtyjä verrattuna meihin härmäläisiin miehiin. Lyhyesti sanottuna kansanluonne soti ”otsikkoa” vastaan. No, pianhan kuitenkin minullekin selvisi, että ”ruotsalaiset” olivat somaleja. Englannissa on tapana pilata aasialaisten maine, ilmoittamalla raiskausrikoksiin ja muihin vakaviin rikoksiin syyllistyneiden olevan ”aasialaisia” kun kyseessä on luonnollisesti islamistisista muslimeista. Hölmölässäkin matun tekemä raiskausrikos on vaikkapa ”laitilalaisen miehen” tekoa tai miksikä ei tankavaaralaisen. Luullakseni pontikankeitosta jäänyt jamppa on sitten suomalainen – ihan aikuisen oikeesti.
    Poliisin ”vihjekuvat” ja tekstit ovat yhtä kryptisiä kuin konsanaan Michel de Nostredame (Nostradamus) (1503-1566) runonmittaan laaditut säkeet. Taasen jos kyse on pottunokasta. Kuvassa komeilee nuorimies, jonka mustapäätkin näkyvät ja muut rokonarvet näkyvät niin pahasti, että se ”tyttö-onnikin” karahtaa siihen.
    ”George Orwell 1984.” Se oli ennen vain yksi kirja. Nyt se on Raamatullinen teos.

  2. Aikoinaan taisi olla myös Bysanttilainen byrokratia josta ei saanut selkoa viisainkaan.
    No nythän Erdogan on käskenyt aloittamaan kohtupommitukset Euroopassa ja luvannut lähettää rajan yli lisäjoukkoja varmistamaan väestönvaihtoa…
    Ehkä kannattaisi muistella mitä itä-Rooman keisarikunnalle ja Konstantinopolille tapahtui ellei halua samaa kohtaloa.

  3. Nyt on jo semmoinen tilanne että kaikki tietää että tasan jokainen rikos ikinä missään on pakoloisen tekemä. Onnea Pohjola! Onko nyt kivaa?

VASTAA

Please enter your comment!
Please enter your name here