Pian Najib saa taas nähdä äitinsä

11
770

Säfflessä surullinen poika vietti unettomia öitä äitään ajatellen. Hän oli varma, että äiti oli kuollut. Kaukana Somaliassa äiti puolestaan suri poikaansa. Eräänä kauniina päivänä puhelin soi.

”Hän oli varsinainen kakara tänne tullessaan”, Birgitta Jareke sanoo.

Najib Ahmed protestoi. He nauravat ja laskevat leikkiä keskenään.

Birgitta Jareke on yksi Hyvistä Ihmisistä. Hän on naisten turvakotiyhdistyksen puheenjohtaja ja on vuosien ajan ottanut avosylin vastaan tulijoita, niin opettajana ja kuin koulun johtajana, mutta myös omaan kotiinsa.

Hän on Najib Ahmedin edunvalvoja, mutta Najib kutsuu Birgittaa hänen ruotsalaiseksi äidikseen. He tapaavat usein. Katsovat telkkaria, tekevät retkiä ja käyvät pullakahvilla. Najib saa myös paljon apua arjen ongelmiin.

”Kun sain tietää, mitä kaikkea kamalaa olet joutunut kokemaan, ymmärsin miksi olit sellainen kuin olit. Mutta nyt olet saanut asiat järjestykseen, vai kuinka?”, Birgitta sanoo.

Taas Najib ja Birgitta nauravat makeasti.

Najib Ahmed täytti 16 vuotta keskiviikkona. Hän käy yhdeksättä luokkaa, on hyvä yleisurheilussa ja satsaa kovasti opintoihisa. Hän haluaa jatkaa koulussa hoivalinjalle ja tehdä työtä vanhusten kanssa. Sitten Najib haluaa asfalttimieheksi.

”Teen kovasti töitä hyvän tulevaisuuden eteen ja että voisin auttaa muita. Maksan takaisin kaiken avun, mitä olen saanut Ruotsissa. Tämä on minun maani nyt ja Säffle on kotikaupunkini. Haluan notkua täällä loppuelämäni”.

”Perheeni kanssa”, Najib lisää.

Pakomatkan hirvittävät kokemukset eivät valvota Najibia öisin, vaan äidin kaipuu.

”Olin niin surullinen koko ajan. Luulin, että hän on kuollut”.

Najib oli kahdentoista nähdessään äitinsä viimeksi. Se oli torstaipäivä. Aamulla Najib lähti kouluun, mutta he ei koskaan tulisi palaamaan takaisin kotiin.

Koulupäivä oli lyhyt ja kaverit jäivät pelaamaan potkupalloa.

”Meillä ei ollut oikeaa potkupalloa, mutta yhteensolmituista sukista tehdyn pallon kanssa pelaaminen sujui yhtä hyvin”.

Tämä sattui Bardheeressä Somaliassa.

”Se on vaarallinen kaupunki, jota terroristit hallitsevat. He tulivat luoksemme potkupallokentälle.

Asemiehet veivät kentältä seitsemän poikaa, pois kaupungista metsässä sijaitsevaan tukikohtaan.

”Joistain koulutettiin sotilaita, jotkut oppivat itsemurhapommittelun jalon taidon”.

Najib Ahmedista piti tulla lapsisotilas.

”Olin pieni, enkä kovinkaan vahva. Joka kerta kun ammuin, ase potkaisi minut nurin”.

Kolmen kuukauden jälkeen Najib Ahmed onnistui pakenemaan. Vanhempi kaveri, 17-vuotias Muhammed vei hänet leiristä pois. Vettä satoi niin kovasti, että vartijat olivat hakeutuneet sisään suojaan. Iltarukousten aikaan he ryömivät aidan ali ja säntäsivät juoksuun henkensä edestä.

”Halusin kotiin äitini luo, mutta kaverini sanoi, että terroristit löytäisivät minut sieltä ja tappaisivat koko perheen. Hän sanoi, että meidän oli lähdettävä toiseen maahan”.

Nuorukaiset kävelivät kunnes saapuivat kaupunkiin. Siellä he myivät aseensa ja ostivat bussiliput Keniaan.

Hirveitä kuukausia ja vuosia oli edessä. Kaksi yksinäistä poikaa kulki kaupungista toiseen tietämättä missä he olivat, tai minne he olisivata matkalla. He asuivat kadulla, plankkasivat kenkiä ja pesivät autoja, sinnittelivät päivästä toiseen jotenkin ja vaihtoivat maisemaa, kun joku kertoi, että jostain sai turvallisemmin ja helpommin töitä.

”Saattoi kulua kymmenenkin päivää ilman ruokaa”.

Pojat ylittivät henkensä edestä rajoja kuorma-autojen perälaudoissa roikkuen ja matkasivat ihan ilman rahaa ja passia Etelä-Sudanin, Ugandan ja Sudanin läpi. Sudanissa he tapasivat ihmissalakuljettelijoita, jotka kokosivat heidät yhteen ryhmään.

Toisinaan saimme hieman vettä, mutta he sekoittivat siihen bensaa, joten saimme vatsakipuja. He tekivät niin, koska olivat rasisteja.

Saavuimme Saharaan, aavikolla. Se oli kamalaa. Siellä oli kauhean kuuma päivällä ja kylmä öisin. Nukuimme paljaalla maalla. Meillä ei ollut rahaa, ruokaa, eikä vettä. Ihmiset joivat omaa kustaan. Toisinaan saimme hieman vettä, mutta he sekoittivat siihen bensaa, joten saimme vatsakipuja. He tekivät niin, koska olivat rasisteja.

”Minun kaverini kuoli aavikolle. Kasasimme hiekkaa hänen päälleen, sitten meidän piti jatkaa matkaa”.

Libyan rajalle saavuttaessa salakuljettelijat äkkäsivät alkaa vaatimaan Najibilta rahaa. Mutta Najib oli tyhjätasku, eikä kukaan pystynyt maksamaan hänen puolestaan. Najib oli aivan yksin kylmässä maailmassa.

”Libyalaiset ottivat minut kiinni ja laittoivat vankilaan. Olin kamalan peloissani koko ajan. He antoivat minulle piiskaa sähköjohdolla”.

Najib kääri paidan hihaa ylös ja näyttää suurta arpea.

”Aika monia kiduteltiin. He antoivat sähköiskuja heidän kiveksiinsä. Minä vältyin tältä, koska olin niin pieni”.

Meni monta kuukautta, ennen kuin Najib Ahmed pääsi vankilasta. Somalialainen tulkki sai autettua hänet sieltä pois.

”Matkustimme Tripoliin. Tulkki puhui joidenkin somalien kanssa siellä. Heillä oli vene ja he ottivat minut mukaansa”.

Najib Ahmed lähti seilaaman Välimeren yli täyteen ahdetussa avoimessa kumiveneessä.

”Olimme keskellä merta, kun bensa loppui. Jotkut hyppäsivät veneestä ja näin, kuinka he hukkuivat”.

Kun kumivene oli ajelehtinut merillä pari päivää, italialainen laiva poimi heidät kyytiinsä ja vei porukan Sisiliaan.

”Siellä tapasin kadulla notkuneen somalinuorukaisen, joka vei minut kotiinsa. Vaatteeni olivat rikki ja verenimijäitikat peittivät ihoni. Hän heitti kaikki vaatteeni pois ja osti minulle uudet vaatteet ja kengät sekä ruokaa ja lääkettä”.

Najib Ahmed näyttää tikkitakkia, joka hänellä oli päällään koulussa tänään.

”Sain tämän häneltä. Tämä on hieno muisto ja olen säästänyt takin”.

Tämä nuorukainen toi Najib Ahmedin Ruotsiin. Hän osti junaliput ja he lähtivät yhdessä kohti Humanitääristä Suurvaltaa.

”Perillä hän sanoi menevänsä vessaan. Odotin häntä aseman penkillä kaksi tuntia, mutta hän ei tullut takaisin. Sitten näin somalisedän, joka auttoi minut Maahanmuuttovirastoon asyylihakemusta jättämään.

”Muistatko, kuinka juhlimme, kun sait oleskelulupasi”, Birgitta Jareke sanoo.

”Ja sitten taas uudestaan, kun äitisi ja pikkusiskosi saivat kuulla tästä!”

Najib löysi äitinsä uudelleen muutaman paperille piirretyn numeron ansiosta. Najib Ahmed muistaa, kuinka äiti oli puhunut ulkomailla notkuvasta sukulaisesta ja paperilapun, joka äidillä oli.

”Minä näin paperille kirjoitetut numerot ja muistin ne.”

Birgitta Jareke naputteli numeron puhelimeen ja langan toisessa päässä oli Najibin sukulainen! Sitten Birgitta ja sukulainen ryhtyivät mahdottomaan tehtävään – Najib Ahmadin äidin etsimiseen. He molemmat kyllä huomaisivat, kuinka ikävä Najibilla oli äitiään.

”Sukulaiseni on kauhean kiltti. Hän palasi takaisin aina Afrikkaan asti äitiä etsimään”.

Sitten se tapahtui. Eräänä hyvin kauniina päivä Birgitta Jareke soitti numeroon, minkä he olivat onnistuneet löytämään, ja ojensi luurin Najib Ahmedille.

”Hei äiti. Täällä on Najib”.

”Hei Najib”

”Oletko sinä hengissä?”

”Olen. Oletko sinä?”

He puhuivat ja itkivät.

”Me itkimme kaikki yhdessä”, Birgitta Jareke sanoo ja saa selittää uuden ruotsalaisen sanan Najibille: ilonkyyneleet.

”En unohda sitä ikinä”, Najib sanoo.

Pian, kukaan ei tiedä ihan tarkkaan koska, mutta kunhan kaikki paperit ovat valmiit, Najib Ahmedin äiti ja kaksi pikkusiskoa tulevat hänen luokseen Säffleen. He kaikki ovat saaneet oleskeluluvan ja ovat jo kunnan asuntojonossa.

”Minä odotan tätä niin kovasti!”

11 KOMMENTTIA

  1. No mutta siinähän on salakarin jutkujukalle oikein sopiva tanssipoika. Kun ripaskat välillä alkaa kyllästyttää, niin nieluaan voi hyväillä vaikka kunnon liejusatsilla….

    • Muistaakseni se olit sinä Mökkö, joka alun perin aloitit fantasioinnin ns. mekkakikkeleistä.

      • Nyt kyllä jukkis muistat hieman väärin. Mainitsin kyllä ensimmäisenä huoleni Euroopassa lisääntyvästä mekkakikkeleiden määrästä, mutta sinä ilmaisit ekana vähän muunlaisesta kiinnoksesta niihin…

          • Hyvin paljon mahdollista. Narsismi(viittaan irtautujaan) on tietyissä tapauksissa dissosiatiivinen mutta aina traumahäiriö. Ja onhan irtsi jo täällä muidenkin nimimerkeillä kirjoitellutkin. Käytännössä dissosiaatiosta kärsivillä ihmisillä voi olla sivupersoonia joista he eivät itse ole edes tietoisia.

            Joka tapauksessa on täysin selvää, että nimimerkki irtautuja tarvitsisi kipeästi mielenterveys apua monestakin syystä.

  2. Ruoskittu sähköjohdolla ja vain käsivarressa on arpi.

    Suomalaisilla koulupojilla on paljon arpia, milloin mistäkin sattumuksesta. Ei sillä ainakaan suomalainen pääse muiden maihin täysihoitoon.

  3. Najib on kyllä virittänyt vertaansa vailla olevan kurpitsavaunutarinan, aivan mahtava! Tuolla satuilulla saa kyllä puoli klaania loisimaan ikiajoiksi Ruotsiin, se on varma, saa Najibkin panna taas serkkujaan jotta pysyy veri puhtaana?

    • Kuplaotsa tosiaan puuttuu. Veikkaan etiopialaiseksi Ogadenin alueelta, moni etiopialainen osaa siellä somalin kieltä.

  4. Olipa ”kaunis” tarina. Niitä ei tänäpäivänä olekaan kuin mustilla (ei koira) ja hikka -negrideillä. Me suomalaiset miehet ja pojat olemmekin vain huonosti tapettuja. ruotsissa ja Hölmölässähän tämä tarkoittaa gigolojen ”tarhaamista” ”laillisissa” oloissa, jossa ”pihattokin” käsittää koko maan. Kattis-ukot rahoittavat, ottavat kaikki moitteet niskaansa, tekevät välillisesti ja edustuksellisesti kaikki ”unelmien poikamiesten” rikokset ja pahat teot kantaakseen, joita ei itseasiassa ole olemassa, mutta ne realisoituvat ja fyysistyvät nähtäväksi kunhan niitä katsoo valkoisen uroksen nahkaa vasten. Olettehan kuulleet valon spektristä ja niin pois päin. Tiede on ihan jännä juttu, kunnes itse ”saa” olla se ”havaintoväline”. Noh! Tiedättehän Te sen, että sylkykupillakin on oma virkansa ja paikkansa tässä maailmassa. Henkevän kauniisti sanoen vielä tuosta ”eritesammiosta”, että se aivan yhtä tarpeellinen ja arvokas kuin vuorineuvoksen vessanpyttykin. Mutta mitä tulee meihin suomi-miehiin, niin se onkin sitten eri asia. Vahinko vain, ettei kansallisväritteinen pilkkatauluammunta ole vielä demlojen päihin pälkähtänyt. No, missä välissä nuo kiireiset totuuden esilläpitäjät ehtisivät kun pitää kaikki syytteet saada pestyä pois viattomien lasten päivänä, joka onkin ihan joka päivä. ”Ja klap ja klap! Pyykkiä riittää vaan!!!”

VASTAA

Please enter your comment!
Please enter your name here