Äiti hakkasi neljää lastaan luudanvarrella, hyppynarulla ja sähköjohdolla

7
385

Poliisi vaatii neljää lastaan pahoinpidelleelle 45-vuotiaalle naiselle vankeusrangaistusta ynnä maasta karkotusta törkeistä pahoinpitelyistä.

45-vuotias äiti pahoinpiteli neljää pientä lasta, kahta tyttöä ja kahta poikaa, vuosien ajan. Hän löi lapsiaan muun muassa luudanvarrella, jatkojohdolla, hyppynarulla, kengiällä ja rullalle käärityllä sanomalehdellä.

45-vuotiaalle somaliäidille luettiin syytteet viime keskiviikkona Kööpenhaminan käräjillä. Naiselle vaaditaan vankeusrangaistusta ja maasta karkoitusta vähintään kuudeksi vuodeksi. Äiti kiistää syyllisyytensä.

Sosiaaliviranomaiset ottivata lapset huostaan viime vuoden kesäkuun 9. päivä, kun epäilyt heidän pahoinpitelyistään tulivat ilmi.

Poliisi käynnisti tutkinnan väitetyistä väkivaltasattumuksista ja lasten videokuulustelujen jälkeen äiti pidätettiin ja vangittiin elokuun 30. päivä. Tuossa vaiheessa pahoinpitelyjen epäiltiin jatkuneen tuntemattoman ajan kesäkuun 9. päivään asti, jolloin lapset otettiin huostaan.

Nyt kun esitutkinta on valmistunut, syyttäjän nostamassa syytteessä tyttärien pahoinpitelyjen alkamisajankohdaksi on arvioitu vuoden 2007 toukokuu ja pahoinpitelyt olivat jatkuneet keskeytyksettä huostaanottoon asti.

Tyttäret ovat nyt 11- ja 15-vuotiaita, pojat puolestaan 5- ja 8-vuotiaita.

Syytteet koskevat ”normaalia” väkivaltaa, kuin myös erityisen raakaa, julmaa ja vaarallista, pahoinpitelyä muistuttavaa väkivaltaa.

Syytteen mukaan lapsia oli lyöty ympäri kehoa erilaisilla esineillä perheen kotona kolmessa eri osoitteessa Kööpenhaminassa. Lisäksi äiti oli lyönyt lapsia paljain ksäin naamaan ja ympri kehoa. Nuorinta tytärtä hän oli repinyt korvista ja poikia hän oli hakannut sormille.

7 KOMMENTTIA

  1. Juneksella on jäänyt kammo marokkolais- ja arabikulttuuriin, koska Junes on hiljaa myöntänyt isänsä pahoinpidellään Junesta lapsena, ja tästä Junes on saanut vihansa ”omia” vastaan.

    Ovatkohan jutun henkilöt myöskin marokkolaisia/arabeja?

    • Kaikille muille tätä palstaa lukeville on itsestään selvää, että karvakäsi kulttuurien kakaroista tulee erittäin usein sosiopaatteja, koska ne kokevat sekä henkistä- että fyysistä väkivaltaa huomattavasti enemmän, kuin lännessä kasvavat ihmiset.

      Ainoastaan idiootit pitävät lasten hakkaamista hyödyllisenä toimintana tai sitten mieleltään sairaat, niinkuin sinä.

      Ja miten Junes liittyy asiaan?

    • Älä höpötä kuin wanha juoruämmä! Ruumillinen kuritus on ollut Härmässäkin perin Raamatullisessa mittakaavassa tapahtuvaa kasvatusta väh. 70-vuotta sitten. ”Se joka vitsaa säästää, se lastansa vihaa.” Onko yhtään tuttu ”sananparsi”. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että tuossa piile osatotuus, kunhan ns. hakkaamisen jättää pois. On mitä rakkaudettomuuden osoittamista se, ettei kasvata omia lapsiaan ns. ”tavoille”, vaan laittaa lapsensa maailmalle täysin ilman kaikki ”palikoita” kuinka ihmissuhteita hoidetaan ja oteen toinen ihminen huomioon eli lähimmäinen. Jopa eläimetkin kurittavat poikasiaan, kun ne kiusaavat pienempiään tai heittäytyvät liian vallattomiksi. Sen olen voinut todeta katsomalla luonto-ohjelmia.
      Mitä tulee taas Junes Lokkaan, HÄN on SUOMALAINEN olkoonkin sitten etninen tausta mikä hyvänsä. On lapsellista ilkkua tuollaisesta asiasta vain siksi, että hän on eri mieltä asioista kuin ”arvon” Irtautuja, joka teroittelee muslimeille veitsiä sulkemalla silmänsä todellisuudelta, joka on yhtä tosi kuin se, että nyt elämme kevät talvea Herran vuonna 2017. Selkääni olen saanut minäkin, eikä syyttä. Mieheksi olen kasvanut ja miehenä pysyn!!!

  2. ”…perheen kotona kolmessa eri osoitteessa Kööpenhaminassa….”

    Hmm. Peräti kolmessa eri osoitteessa. Kaupungin vuokra-asuntojako kaikki tyynni? Mitenkähän pottunokka saisi kaksi tai kolme asuntoa, kun yhdenkin saaminen estyy jonon ohittavien kiilareiden vuoksi.
    Sen kyllä ymmärtää, kun miehellä voi olla ’serkkutytöilleen’ 3-4 osoitetta mutta että naisella?
    Geenitesti – vem är fader (monikkomuoto) ??

  3. Tässä on osoitus siitä, että alistetut musliminaiset purkavat itse saamaasa kohtelua lapsiinsa. Toki Islamin pääperiaatteet ovat moskeijojen ”naistenpuolellakin” rummutettu päähän lapsesta saakka, eli väkivaltainen käytös ja hutkiminen ensin ja sitten vasta kysytään. Olen nähnyt lukuisia videoita, jossa muslimi äiti lyö ohuella vitsalla pientä vauvaansa sen huutaessa suoraa huutoa vain siksi, että tuo vielä ymmärtämätön ja muuta viestintää osaamattomana itkee sydäntäsärkevästi. Puhumattakaan ”isompien” lasten brutaalista hakkamisesta, josta ei meinaa loppua tulla. Ns. ”isät” syyllistyvät tähän muslimi maissa pääsääntöisesti ollessaan sillä tuulella, vaikka tuo jo pienenä alistettu ja monesti hyväksikäytetty lapsi ei todennäköisesti ole tehnyt mitään rikettä. Lasten hakkaaminen on anteeksiantamatonta oli ”väripohja” mikä hyvänsä.
    Joskun kyllä tuntuu siltä, että isän kuuluisi näyttää länsmaisessa kulttuurissa pojallee ”kaapin paikka” silloin kun kossi syyllistyy ilkivaltaan yhteiskuntaa tai raakaan väkivaltaan kavereitaan kohtaan. Sanomalla, ”EI MEIDÄN POIKA! vain näyttää rakkarille, ettei joudu vastuuseen tekemistään väärinkäytöksistä, vaan isukki ”siunaa” kaikki väärätkin teot. Vauvojen ”ravistelu” on suoraan rikosoikeudellisesti rangaistava teko, johon syyllistyvä on rangaistava ankarimman kaavan mukaan. Mieluiten ikuinen lähestymiskielto, sillä joka tuon kynnyksen on kerran ylittänyt, tapahtuu se vielä helpommin toisen kerran.

VASTAA

Please enter your comment!
Please enter your name here